27.04.2023

Vääksyn Konepiste muuttaa uusiin tiloihin

Vääksyn Konepiste siirtyy uusiin tiloihin loppuvuoden 2023 aikana.
Vääksyn Konepiste uusi myymälä Verkkotie 1

Vääksyn Konepiste laajentaa toimintaansa ja siirtyy vuoden loppupuolella uusiin tiloihin Vehkoontielle muutama kilometri Vääksyn keskustasta Lahden suuntaan. Käyttöön tulee kaikkiaan lähes 5000 neliötä hallitilaa uusille ja käytetyille veneille, mönkijöille ja moottorikelkoille.

”Remontoimme varsin huonokuntoisesta, mutta pohjaratkaisultaan vene- ja konemyymäläksi hyvin sopivasta hallista modernin ja valoisan myymälätilan. Uusi toimipaikka sijaitsee erinomaisella paikalla Vääksystä hieman Lahden suuntaan, aivan lähellä omia huolto- ja talvisäilytyshallejamme”, toimitusjohtaja Janne Korhonen kertoo. 

Nykyisissä, hotelli Tallukan vieressä sijaitsevissa tiloissa Vääksyn Konepiste on toiminut vuodesta 1996 lähtien.

”Liiketoiminta on ajanut ohi vanhoista tiloista, sillä asiakkaat haluavat nähdä veneet, kelkat ja mönkijät valoisissa ja lämpimissä sisätilossa”, Korhonen sanoo. 

Uusi myymälä lähelle huoltoa ja talvisäilytystä

Muutto helpottaa merkittävästi myös käytännön työtä, sillä uudesta myymälästä on alle kilometrin matka omiin huolto- ja talvisäilytystiloihin Vääksyn Loukkuharjun alueelle. Vääksyn Konepisteellä on Kisällintiellä kaikkiaan 5000 neliötä kylmää ja lämmintä hallitilaa.

”Vaivattomasti samalta tiskiltä hoidettavat säilytys, huolto ja rahoitus ovat nykypäivänä olennainen osa vene- ja konekaupan palvelua”, Korhonen sanoo. 

Vehkoontien kiinteistöön remontoidaan noin 1200 neliön myymälä- ja konttoritila, jonka lisäksi käytössä on toinen 1300 neliön halli. Samalle alueelle siirretään myös kaksi pressuhallia, joiden kokonaispinta-ala on 1300 neliötä. 

”Vanhojen tilojen remontointi ja kehittäminen on sekä taloudellisesti että luonnonvarojen kannalta järkevämpää kuin kokonaan uuden rakentaminen”, Korhonen sanoo. 

Palvelua suurten järvien ja vilkkaan mökkialueen ytimessä

Korhosen mukaan Lahden Vesijärven ja suurjärvi Päijänteen välissä sijaitseva Vääksy on liikepaikkana alan palveluille erinomainen. Aivan lähituntumassa on Suomen vilkkain kanava, suuri Kuotaan venesatama, paljon kesämökkejä ja eteläisen Suomen suuriin asutuskeskuksiin on lyhyt matka. 

Vääksyn Konepiste tuo maahan Bayliner- ja Quicksilver-veneitä ja myy lisäksi Bella-, Buster-, Falcon,  Flipper- ja Suvi-veneitä sekä Yamaha- ja Mercury-perämoottoreita. Veneiden lisäksi tärkeitä tuotteita ovat BRP:n Can-Am-mönkijät, Sea-Doo-vesijetit ja Lynx- ja Ski-Doo-moottorikelkat. 

Vääksyn lisäksi yritys toimii Lahden Niemen satamassa, jossa Lahden Konepisteen tiloissa palvelee sekä vene-, mönkijä- ja vesijetimyynti sekä huolto. Lahdessa myydään AMT- ja Falcon-veneitä sekä Mercury-perämoottoreita ja BRP:n Sea-Doo-vesijettejä ja Can-Am-mönkijöitä.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeen saat parhaat tarjoukset ja tietoa uutuuksista sähköpostiisi!